Helppo, nopea, luotettava

Kilpailuta kaikki puhelinliittymät yhdessä paikassa

Anna meidän kilpailuttaa puhelinliittymäsi ja me löydämme sinulle nopeasti ja helposti parhaimman liittymän

Aloita puhelinliittymien kilpailutus alapuolelta

Myös nämä saattavat kiinnostaa



Kilpailuta puhelinliittymä

Kun edellinen liittymä alkaa olla jo muutaman vuoden vanha, niin voi olla syytä alkaa miettiä uuden liittymän hankkimista. Mutta mitä kaikkea uutta liittymää ostaessa kannattaa ottaa huomioon? Tässä artikkelissa otamme selvää hieman tarkemmin puhelinliittymien kilpailutuksesta sekä siitä mitä hyötyjä se tarjoaa -- voiko sen avulla esimerkiksi säästää merkittävän summan rahaa? Kerromme myös millainen liittymä kenenkin kannattaa kilpailuttaa sekä millainen liittymä olisi sopiva lapselle. Mikäli siis paremman puhelinliittymän saaminen ja rahan säästäminen kiinnostaa, suosittelemme tutustumaan neuvoihimme.

Uutta liittymää hankkiessa tärkein asia on, että liittymän ominaisuudet sopivat juuri omiin tarpeisiin. Ihmisiltä kuluu aivan turhaan rahaa usein juuri sen takia, että liittymä valitaan väärin. Liittymän datamäärä tai puheluiden määrä saattaa esimerkiksi olla aivan väärin arvioitu. Moni ei myöskään edes arvioi omaa käyttöään vaan ottaa kerralla rajattoman paketin, vaikka pärjäisi edullisemmallakin. Moni ei myöskään tule edes ajatelleeksi eri operaattoreiden tarjoamia bonuksia tai kanta-asiakasetuja, jotka voivat olla rahallisesti erittäin hyödyllisiä.

Miksi puhelinliittymä kannattaa kilpailuttaa?

Erihintaisia ja erilaisia ominaisuuksia ja nopeuksia sisältäviä liittymiä riittää pilvin pimein. Siksi on melkeinpä mahdotonta tai ainakin erittäin aikaa vievää vertailla itse näitä kaikkia liittymiä. Liittymien kilpailuttamispalvelu vertailee eri operaattoreiden erilaisia liittymiä sen mukaan millaisia hakukriteereitä vertailuun haluaa. Esimerkiksi rajattomia liittymiä tai pelkästään puheaikaa ja tekstiviestejä sisältäviä liittymiä voi vertailla keskenään. Kilpailuttamalla voi myös yksinkertaisesti vertailla kaikkia saatavilla olevia liittymiä hinnan mukaan. Se on siis erittäin kätevä tapa löytää uusi ja edullisempi liittymä.

Puhelinliittymän kilpailuttaminen on myös yleensä helpoin säästökeino puhelinlaskujen suhteen. Kilpailu operaattoreiden välillä on kovaa ja siksi ne tarjoavat toinen toistaan parempia ominaisuuksia, edullisempia hintoja ja hyödyllisempiä tarjouksia. Näitä kaikkia pääsee vertailemaan kätevästi yhdellä silmäyksellä liittymävertailun kautta. Joskus liittymävertailu tehdään myös puhelimitse tai toimipisteessä paikan päällä, jolloin operaattorin asiakaspalvelu voi ehdottaa edullisempaa vaihtoehtoa nykyiselle liittymällesi heidän valikoimastaan. Suoraan asiakaspalvelun kanssa keskustellessaan saa myös usein kullanarvoisia vinkkejä siitä, millainen liittymä kannattaa ottaa mihinkin tarpeisiin.

Kilpailuttaminen kannattaa myös siitä syystä, että eri liittymät sekä niiden tarjoukset muuttuvat hyvin usein. Siksikin on hyvin vaikeaa pysyä itse perässä siitä mikä liittymä on milloinkin tarjouksessa tai mitä eri operaattorit tarjoavat. Kilpailuttaminen tekee käytännössä tämän kaiken puolestasi, jolloin voit vain silmäillä lopputuloksia vertailusta. Kaiken lisäksi tämä kaikki on yleensä ilmaista -- puhelumaksuja lukuun ottamatta, mikäli soitat itse operaattorille. Liittymien kilpailuttamisessa ei myöskään ole oikeastaan mitään huonoja puolia muutaman minuutin ajan käyttöä lukuun ottamatta.

Kuinka paljon kilpailuttamisella voi säästää

Monet ovat säästäneet liittymien kilpailuttamisella puolet tai jopa runsaasti enemmänkin nykyisestä puhelinlaskustaan. Sen hyödyt voivat olla siis melko valtavia etenkin vuositasolla, jolloin säästöjä voi tulla parhaimmassa tapauksessa satoja euroja. Jo kymmenien eurojen säästäminen kuukaudessa on sekin monelle hyödyllinen asia. Lisäksi suuren perheen kaikkien liittymien kilpailuttaminen ja edullisempien vaihtoehtojen käyttäminen voi tuoda vieläkin merkittävämmät säästöt. Moni esimerkiksi käyttää kalliimpaa rajatonta nettiä vain varmuuden vuoksi aivan turhaan. Monille riittäisi käytön mukaan laskutettava tai datakaton sisältävä paketti enemmän kuin hyvin.

Monilla on juuri tiettyjä tarpeita liittymänsä suhteen. Näitä voivat olla esimerkiksi huippunopea netti työskentelyä varten, runsaasti dataa riistakameroiden videoiden lähettämistä varten tai vaikkapa runsaasti puheaikaa normaalien puheluiden puhumista varten. Liittymiä kilpailuttaessaan niitä voi etsiä juuri näillä haluamillaan ominaisuuksilla, jolloin ei joudu selaamaan suurta määrää itselleen epäsopivia liittymätarjouksia. Se säästää usein paljon aikaa ja vaivaa sopivien liittymien etsimiseltä itse. Monesti kaikkia sopivia liittymiä ja liittymätarjouksia ei myöskään välttämättä edes löydä itse.

Esimerkiksi Moi on liittymä, joka voi tuoda datapotin jakamisen ansiosta merkittävät säästöt koko perheelle. Moi toimii oman Moi-tilin kautta, johon voi lisätä niin monta sim-korttia kuin haluaa -- eli vaikkapa koko perheen simmit. Tämän tilin kaikki sim-kortit kasvattavat yhdessä datapottia, joka jaetaan sim-korttien kesken. Tällöin yhden sim-kortin kuukausittaisen datarajan ylittyessä, toisen simmin data voi korvata sen, jolloin ei synny ylimääräistä laskua ylimenevän datan vuoksi. Datapotti jakautuu siis käytön mukaan sitä käyttävien sim-korttien kesken.

3G, 4G vai 5G?

Monelle ei ole aivan selvää mitä saatavilla olevista verkoista kannattaisi käyttää. Siihen kannattaa kuitenkin paneutua, sillä oikean verkon valinta voi säästää puhelinlaskuissa. 4G on verkko, joka sopii useimmille jopa erittäin aktiivisesti nettiä käyttäville. 4G-verkko maksiminopeudella riittää loistavasti niin esimerkiksi kodin Wi-Fi-verkon rakentamiseen, runsaaseen pelaamiseen tai jopa päivittäiseen työskentelyyn verkon kautta. 3G taas sopii loistavasti niille, joiden netin käyttäminen ei ole yhtä aktiivista tai, jotka eivät tarvitse nettiä säännöllisen videopalvelun, kuten urheilulähetysten käyttämiseen. 3G-verkossa tällainen lähetys saattaa pätkiä.

5G on uusimman sukupolven yleistymässä oleva verkko, jonka kuuluvuus kattaa jo kymmeniä Suomen kaupunkeja. 5G-verkko on huippunopeaa 4G:täkin moninkertaisesti nopeampi verkko, joka tulee tulevaisuudessa mahdollistamaan jopa 20-kertaa nopeammat yhteydet. 5G-verkkoa laajennetaan kiihtyvää tahtia Suomessa ja 5G:tä tukevia laitteita myydään jo esimerkiksi puhelinoperaattoreiden verkkokaupoissa. Verkon käyttäminen vaatii juuri tällaisen 5G-verkolle suunnatun laitteen, joten useimpien nykyinen puhelin ei vielä tue verkkoa. Suomen suuret operaattorit myyvät jo 5G-liittymiä. Nopeutensa vuoksi nämä liittymät ovat poikkeuksetta kalliimpia kuin 4G-liittymät.

5G-puhelinliittymällä voi surffata kotimaassa jopa hurjalla 1000 Mbit/s nopeudella 5G-verkossa. Vertailun vuoksi tämän hetken nopeimpien 4G-liittymien huippunopeus on yleensä vain 300 Mbit/s. 5G-verkon käyttäminen tarjoaa siis vielä nykyisiäkin huippunopeuksia sukkelamman netin käytön ja se soveltuu entistä paremmin myös työskentelyyn ja elokuvien katsomiseen. Sen vauhti riittää myös aivan vaivatta kaikille kodin laitteille yhteisen Wi-Fi-verkon kautta jaettavaksi. 4G-verkko huippunopeuksilla riittää yleensä normaalin talouden kodinkoneiden yhteisverkkoon myös, mutta 5G-verkko mahdollistaa vieläkin tehokkaamman ja sulavamman kokemuksen.

Kannattaako ottaa rajaton liittymä -- lue hyvät ja huonot puolet

Hyvät puolet:

  • Ei huolehtimista datakatosta
  • Sopii myös aktiivisimmille netin käyttäjille
  • Sopii kodin jaettavaksi Wi-Fi-verkoksi
  • Rajaton liittymä ei useinkaan aiheuta yllätyskuluja
  • Sopii paljon videotiedostoja käyttäville, kuten Instagram-käyttäjille

Huonot puolet:

  • Monien datan kulutus tulisi edullisemmaksi käytön mukaan laskutettavalla liittymällä
  • Rajattomat liittymät ovat lähes poikkeuksetta kalliimpia

Millainen liittymä sopii lapselle?

Yhä useammalla lapsella on oma puhelin ja sim-kortti. Mutta aikuisille sopiva liittymä ei aina ole paras mahdollinen lapselle. Moni operaattori tarjoaakin lapsille suunnatun edullisemman liittymän, joka ei sisällä yhtä paljon puheaikaa, viestejä ja dataa kuin monet muut liittymät. Lapselle nimittäin riittää normaalisti puhelinliittymä hitaalla netillä sekä käytön mukaan veloitettavat puhelut ja tekstiviestit. Toisaalta etenkin vanhemmat teini-ikäiset lapset voivat tarvita tehokkaan netin esimerkiksi Instagram-, Youtube- ja TikTok-videoiden vuoksi. Jo yhden YouTube-videon lataaminen voi viedä datapaketista 50 megatavua.

Lapsen kehityksen kannalta voi tosin olla myös hyödyllistä, että liittymässä on vain rajattu määrä dataa. Tällöin on varmaa, että lapsi voi soittaa tai tekstata koska tahansa, mutta netin käyttö pysyy hallinnassa. Tällöin esimerkiksi WhatsAppilla tai Messengerilläkin viestittely sujuu vielä hyvin perheen ja kavereiden kesken, sillä nettipohjaiset viestisovellukset eivät tarvitse videoiden tapaan useita gigatavuja dataa kuukaudessa. Niiden käyttöön riittää siis usein aivan perusliittymä. Vaativimmissakin tapauksissa 4G-verkon ja 100 megan maksiminopeuden peruspaketti riittää videoiden lataamiseen ja netin käyttöön loistavasti.

Itse liittymän lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös operaattoreiden tarjoamiin erilaisiin lisäpalveluihin. Eri operaattoreilta -- esimerkiksi Elisalta -- voi esimerkiksi hankkia lapsen liittymään turvapaketin, jonka avulla liittymälle voi asettaa rajoituksia ja netinkäyttöön saa jopa aikarajat, joiden aikana netin käyttö ei ole mahdollista. Näin lapsen netin käyttöä voi valvoa entistä tehokkaammin. Palvelun kautta saa myös ikärajat haitallisille sivustoille. Esimerkiksi DNA:lla on myös tällainen turvapaketti. Se on vieläkin kattavampi, sillä se sisältää myös yleisen tietoturvan puhelimelle.

DNA, Elisa ja Telia tarjoavat monia vaihtoehtoja

DNA tarjoaa rajattomat 5G-liittymät 400 Mbit/s ja 1 000 Mbit/s maksiminopeuksilla. Kalliimpi liittymä maksaa 49,90 euroa kuukaudessa ja hieman hitaampi liittymä tarjoushinnalla 34,90 kuukaudessa 12 kuukauden ajan. Tämän jälkeen hinta on 36,90 euroa kuukaudessa. DNA tarjoaa lisäksi useita rajattomia 4G-liittymiä 10-150 Mbit/s-nopeuksilla ja 24,90--29,90 euron kuukausihinnoilla. Lisäksi se tarjoaa 9,90 euroa tarjoushinnalla maksavan ensiliittymän lapsille. Tämä sisältää puheluita, viestejä sekä netin 1 Mbit/s maksiminopeudella. Tarjolla on tätäkin edullisempi puheliittymä ja prepaid-paketteja, kuten 24,90 euron hintainen rajaton kuukausipaketti 300 Mbit/s-nopeudella.

Elisan 1 000 Mbit/s 5G-liittymän on samanhintainen kuin DNA:llakin. Se tarjoaa kuitenkin myös 5G-liittymän 600 Mbit/s-nopeudella tarjoushintaan 36,90 euroa kuukaudessa sekä 5G-liittymän 300 Mbit/s-nopeudella tarjoushintaan 31,90 euroa kuukaudessa. Kaikki nämä liittymät sisältävät myös rajattomat puhelut ja viestit. Saunalahti tarjoaa myös monia muita liittymiä erittäin edullisista puhe- ja koululaisliittymistä moniin tarjousliittymiin. Esimerkiksi alle 26-vuotiaat saavat Huoleton 150M -4G-liittymän 29,90 euron kuukausihinnan sijaan hintaan 22,90 euroa. Liittymän avausmaksu on 4,90 euroa. Tarjoushinta on voimassa 24 kuukautta. Elisan liittymät kerryttävät myös S-bonusta.

Telia tarjoaa 5G-liittymiä 1000, 450 ja 300 Mbit/s maksiminopeuksilla. Nopeimman hinta on 49,90 euroa. 450 Mbit/s -nopeuksisen liittymän tarjoushinta vuoden ajalle on 36,90 -- sen jälkeen 44,90 euroa. Pienimmän 5G-paketin tarjoushinta on 31,90 euroa. Liittymillä on 5 euron avausmaksu. 4G-liittymiä riittää satunnaisen käyttäjän edullisesta 7,90 euron kuukausihintaisesta liittymästä aina tehokkaampiin, prepaid-liittymiin ja käytön mukaan maksettaviin liittymiin. Käytön mukaan laskutettavan Rajattoman Telia Dotin hinta on korkeintaan 25 euroa ja ensimmäiset 14 käyttöpäivää ovat ilmaiset. Alle 28-vuotiaille on myös tarjolla edullisia vaihtoehtoja.

Moi on erilainen liittymävaihtoehto

Moi tarjoaa kolme liittymäpakettia. Ne ovat Kuuden euron simmi, joka sisältää 4 gigaa kuussa ja 100 Mbit/s-maksiminopeuden, Rajattoman reilu rajattomalla datalla jopa 100 Mbit/s-nopeudella sekä Rajaton turbo rajattomalla datalla jopa 300 Mbit/s-nopeudella. Liittymien puhelut maksavat 0,055 euroa minuutilta ja viestit 0,055 euroa kappaleelta. Kuuden euron simmissä puhelut ja viestit maksavat aina korkeintaan 8 euroa kuukaudessa ja rajattomissa liittymissä 4 euroa kuukaudessa. Lisäksi omaan tilin yhdistettyjen Moin sim-korttien datapotit yhdistyvät ja kasvattavat yhteistä datapottia, joka jakautuu tarpeen mukaan sim-korttien kesken.

Miten Moi eroaa DNA:sta, Elisasta ja Teliasta?

Moi toimii Mun Moi -palvelun kautta, jonne luodaan omaa tili ja lisätään omat tai perheen sim-kortit. Tällöin perheen kaikkien simmien kulutusta voi valvoa samasta paikasta. Samasta paikasta voi halutessaan muuttaa liittymänsä tehokkaampaan tai vähemmän tehokkaampaan versioon. Tämän sim-korttitilin erikoisominaisuus on kuitenkin se, että kaikki sinne lisätyt simmit kasvattavat käyttäjien yhteistä datapottia. Jos kaikilla neljällä perheenjäsenellä olisi esimerkiksi 4 gigaa sisältävä liittymä, yhteinen datapotti olisi 16 gigaa. Tämä jakautuu niin, että jos yksi käyttää dataa vähän, ylijäämä jää toisen käytettäväksi.

Moi tarjoaa pelkkiä liittymiä

Toisin kuin DNA, Elisa ja Telia, Moi on keskittynyt puhtaasti liittymien tarjoamiseen. Sen kautta ei siis voi ostaa esimerkiksi 5G-liittymiin sopivia laitteita, kanavapaketteja tai lisäpalveluita. DNA, Elisa ja Telia ovat parempi vaihtoehto siinä tapauksessa, että haluaa ostaa samasta paikasta liittymälleen esimerkiksi turvapaketin, uuden laitteen asiakkaiden tarjoushinnalla tai vaikkapa operaattorin tarjoamia suoratoistopaketteja. Moi ei myöskään tarjoa bonusohjelmaa tai kanta-asiakaspisteitä, kuten esimerkiksi Elisa ja Telia tekevät. Niistä voi tilanteesta riippuen kertyä paljonkin hyötyä, joten ne kannattaa ottaa myös huomioon liittymien kilpailutuksessa.

UKK

Sitooko liittymien kilpailuttaminen mihinkään?

Liittymien kilpailuttaminen ei sido liittymän ostamiseen. Se on vain vertailua varten.

Voiko oman numeron säilyttää liittymää vaihtaessa?

Useissa tapauksissa oman numeron voi säilyttää, mutta esimerkiksi prepaid-liittymien kohdalla ei.

Kuinka irtisanon edellisen liittymäni?

Uusi operaattori voi usein katkaista vanhan liittymän uuden avaamisen yhteydessä.

Kuinka pitkäksi aikaa uuteen liittymään pitää sitoutua?

Nykyajan liittymissä ei pääasiassa ole määräaikoja. Ne voi irtisanoa koska tahansa.

Kuinka usein liittymä kannattaa kilpailuttaa?

Liittymä kannattaa kilpailuttaa vähintään kerran vuodessa, oman tarpeen mukaan myös useammin.

Mistä tiedän toimiiko minulla 5G-verkko?

Useiden operaattoreiden sivustoilla on kuuluvuuskartta, josta 5G-verkon kuuluvuuden voi tarkistaa.

@ Copyright2022 https://www.kilpailutapuhelinliittyma.fi